Urheilun sponsorointi mullistuu uuden lisenssijärjestelmän myötä?

Urheilun sponsorointi Suomessa saattaa saada tuulta purjeidensa alle, kun edessä on siirtyminen Veikkauksen monopolista lisenssijärjestelmään.
Kuva: Kevin Mueller

Urheilun sponsorointi saattaa mullistua – kunhan uutta lisenssijärjestelmää rakentavat tahot kuuntelevat suomalaista urheilukenttää.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi kesällä 2022 huolestuttavan raportin suomalaisen huippu-urheilun tilasta.

Tuossa raportissa kerrottiin muun muassa seuraavaa:

“Kuten muutkin yhteiskunnalliset ilmiöt, myös huippu-urheilu tarvitsee ohjaavia ja tukevia rakenteita, jotka mahdollistavat urheilijoille parhaat mahdollisuudet menestyä kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Menestyksen tuottavat lopulta huippu-urheilijat, joille tukevat organisaatiot ja rakenteet pyrkivät tarjoamaan riittävät resurssit huippusuorituksen tekemiseen.”

Yksinään tuo edellä oleva kommentti on lähinnä yleismaallinen.

Mutta, kun siihen yhdistetään se tosiasia, että suomalainen huippu-urheilu kärsii monilta osin rahapulasta, tällöin siitä tulee huolestuttava.

Esimerkiksi suomalaisen urheilun suurimmassa yksittäisessä urheilusarjassa, jääkiekon SM-liigassa, useiden seurojen toiminta on taloudellisesti retuperällä. Lappeenrantalainen SaiPa tekee enemmän tai vähemmän jatkuvasti tappiota, ja muun muassa Mikkelin Jukurit on kertonut taloudellisista haasteistaan.

Jalkapallon puolella, Veikkausliigassa, FC Honka puolestaan menetti sarjapaikkansa, koska sillä ei ollut varaa maksaa pelaajiensa palkkoja tai mitään muutakaan. Taustayhtiö, Esport Honka, hakeutui marraskuussa 2023 konkurssiin.

Suomen hiihtoliitto, joka on puolestaan päässyt nauttimaan viime vuosien aikana urheilullisesta menestyksestä, on niin ikään taloudellisesti ahtaalla.

Ja tuskin kovinkaan moni on sivuuttanut hyvin perinteisen suomalaisen urheilulajin, mäkihypyn, melkoista alakuloa; joitain vuosia sitten mäkihyppääjät yöpyivät maailmancup-kisojen välillä pakettiautossa, kun rahaa ei muuhunkaan ollut.

Ja sitten on esimerkiksi koripallon SM-sarja, jossa seurat ovat pakotettuja iskemään Veikkauksen mainokset peliparketteihinsa – vastineena niinkin naurettavasta vuosittaisesta sponsorirahasta kuin 1 500 eurosta.

Listaa voisi valitettavasti jatkaa loputtomiin, mutta se ei ole relevanttia – kokonaiskuvasta, kun saa käsityksen jo edellä mainittujen esimerkkien kautta.

SISÄLLYSLUETTELO:

Urheilijoiden ja urheiluseurojen päästävä päättämään asioistaan itse

Urheilun sponsorointi koskettaa aiheena kaiken kokoisia urheiluseuroja- ja organisaatioita, sekä myös urheilijoita.

Joissain edellä mainituista tapauksista kyse on konkreettisesti rahan puutteesta.

Mutta ei kaikissa.

Osassa päällimmäisenä tekijänä on nimittäin se, miten rahaa jaetaan.

Suomen valtio toimittaa joka vuosi suomalaisille urheilijoille ja urheiluseuroille tukirahaa.

Osa tästä tukirahasta muodostuu rahapeliyhtiö Veikkauksen tuloksesta, sillä muun muassa urheilun ja kulttuurin tukeminen ovat olleet tärkeimpiä seikkoja monopolijärjestelmän perusteluissa.

Suomalaiset urheilijat ja urheiluseurat tulisi vapauttaa valtion ja Veikkauksen tukirahojen kahleista. Heillä tulisi olla suurempi vastuu siitä millaisessa taloudellisessa tilanteessa he elävät.

-Nettikasinot.fi

Urheilulehti kertoi vuonna 2020 Opetus- ja kulttuuriministeriön jakaneen urheilulle tukirahaa 151 miljoonaa euroa. Tuosta potista itsessään urheilijoiden käsiin päätyi ainoastaan 2,3 miljoonaa euroa, mikä vastaa prosentuaalisesti 1,5 prosenttia.

Niissäkin tapauksissa, joissa rahaa on siis ihan kiitettävästi tarjolla, se ohjautuu vääriin paikkoihin.

Juuri tästä syystä suomalaiset urheilijat ja urheiluseurat tulisi vapauttaa valtion ja Veikkauksen tukirahojen kahleista. Toisin sanoen, heillä tulisi olla huomattavasti suurempi vastuu siitä millaisessa taloudellisessa tilanteessa he elävät.

Ja itse asiassa näin saattaa myös tapahtua vuonna 2026, kun Veikkauksen monopoli digitaalisen pelaamisen osalta poistuu ja tilalle tulee lisenssijärjestelmä.

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa tullaan näkemään uusia nettikasinoita ja peliyhtiöitä. Ja, koska nämä kasino- ja peliyhtiöt haluavat hankkia toiminnalleen näkyvyyttä, suomalainen urheilu kiittää; se, kun on esimerkiksi vedonlyöntiä tarjoaville rahapeliyhtiöille varsin itsestäänselvä tapa hakea sitä näkyvyyttä.

Kunhan vain monopolijärjestelmän korvaavaa lisenssijärjestelmää rakennettaessa osataan aidosti kuunnella suomalaista urheilua.

Urheilun sponsorointi Suomessa saattaa siis hyvinkin mullistua.

Ruotsissa jalkapallon miesten pääsarjat saivat jättipotin, kun Svenska Spelin monopoli purettiin

Ruotsissa elettiin niin ikään todella pitkään monopolijärjestelmän alla, mitä tuli rahapelijärjestelmään.

Vuonna 2019 tilanne kuitenkin muuttui, kun monopolijärjestelmästä luovuttiin ja tilalle tuli lisenssijärjestelmä – aivan, kuten Suomessa tulee tapahtumaan.

Ruotsin markkinoille saapunut Unibet solmi välittömästi Ruotsin jalkapallon pääsarjojen, Allsvenskanin ja Superettanin kanssa, peräti 12 vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen.

Tuon sopimuksen kokonaisarvo on 1,2 miljardia Ruotsin kruunua, joka nykykurssilla mitattuna on euroissa yli 106 miljoonaa euroa.

Vuosittaisella tasolla Unibet maksaa yhteistyöstä noin 13,36 miljoonaa euroa, joista noin 8,9 miljoonaa euroa menee pääsarjaseuroille.

Unibetin kanssa solmitun sopimuksen arvo on vuositasolla 60 prosenttia korkeampi kuin edellinen sopimus 85 vuotta päätukijana toimineen Svenska Spelin kanssa.

Jos mietitään FC Honkaa, taustayhtiöllä oli velkaa konkurssihakemuksen jättöhetkellä 340 000 euroa. Jos samanlainen tilanne olisi tapahtunut Ruotsissa, velat olisi kyetty maksamaan.

-Nettikasinot.fi

Pääsarjaseuroja Ruotsissa on 32, joten keskimäärin jokainen seura saa pelkästään Unibetilta noin 280 000 euroa vuodessa.

Mutta.

Luonnollisesti rahat jaetaan sarjatason mukaisesti, joten todellisuudessa osuus on Allsvenskan-seuroilla suurempi ja Superettan-seuroilla pienempi.

Jos mietitään esimerkiksi aiemmin mainittua FC Honkaa, tausayhtiöllä oli velkaa konkurssihakemuksen jättöhetkellä 340 000 euroa. Näin ollen, jos samanlainen tilanne olisi tapahtunut jalkapallon pääsarjaseuran kohdalla Ruotsissa, velat olisi kyetty maksamaan pelkästään yhdeltä yhtiöltä saadulla sponsorirahalla.

Jo vuonna 2018 rahapeliyhtiö Mr. Greenin silloinen Suomen maajohtaja Tommi Verkasalo kertoi IS:n haastattelussa, että tulijoita riittäisi jonoksi asti myös Suomeen.

“Myös Suomeen riittäisi tulijoita ja maksajia. Tämänhetkisessä tilanteessa suosituimmat liitot, seurat ja urheilijat menettävät massiivisia sponsorituloja. Siinä ei ole mitään epäselvää.”

Mikäli Suomen valtio huolehtii, että urheilun sponsorointi on mahdollista rahapeliyhtiöille samalla tavalla kuin Ruotsissa, urheiluseuroille ja urheilijoille aukeaa uudenlainen rahahana.

Sopimuksia, kun voisivat siinä tapauksessa solmia seurojen ohella myös yksittäiset urheilijat.

Esimerkiksi jokainen SM-liigaseura voisi Ruotsin mallilla solmia oman sopimuksensa jonkin vedonlyöntiyhtiön kanssa ja tehdä tuolla sopimuksella melkoisen summan rahaa.

Tai, jos yksinoikeuden myyminen istuu Liiga-seurojen suunnitelmiin paremmin kuin yksittäisten diilien solmiminen, tällöin niin varmasti myös toimitaan.

Urheilun sponsorointi Veikkauksen monopolin alla: Valtaosa seuroista ei ole saanut senttiäkään

Perspektiiviä Suomen nykytilanteesta asiaan antaa Jyväskylän yliopiston vuonna 2019 julkaisema tutkimus.

Yli kolmannes näistä suomalaisseuroista ei saanut Veikkaukselta senttiäkään ja toinen kolmannes alle 2 000 euroa. Eikä heillä ollut monopolin seurauksena muuta mahdollisuutta kuin tyytyä osaansa.”

-Helsingin Sanomat

Tutkimusta varten 123:lle Veikkauksen Pitkäveto-pelimuodon kohteissa esiintyneelle seuralle lähetettiin kysely. Vastanneista seuroista 65 prosenttia teki Veikkauksen kanssa sponsorointiyhteistyötä tai sai vaihtoehtoisesti verkkokumppanuusrahaa.

Yli kolmannes näistä suomalaisseuroista ei saanut Veikkaukselta senttiäkään ja toinen kolmannes alle 2 000 euroa. Eikä heillä ollut monopolin seurauksena muuta mahdollisuutta kuin tyytyä osaansa.

Jääkiekon SM-liigaseuroista valtaosa ja kaikki Veikkausliiga-seurat – siis suomalaisen joukkueurheilun lippulaivat – pääsivät ainoastaan 20 000-49 900 euron välimaastoon.

Ja, jos nyt tuosta ottaa talteen tuon 20 000-49 900 euroa ja vertaa sitä ruotsalaisille jalkapalloseuroille per kausi jaettaviin satoihin tuhansiin euroihin, ero on suorastaan jäätävä.

Kenellekään tuskin lienee yllätys, että yli puolet kyselytutkimukseen vastanneista seuroista toivoi toimilupajärjestelmään eli toisin sanoen lisenssijärjestelmään siirtymistä.

Miksi? Koska urheilun sponsorointi ei ole näiltä osin kunnossa.

Suomen Olympiakomitean ja Palloliiton kannanotot lisenssijärjestelmän osalta selviä

Suomen Olympiakomitea ja Palloliitto ovat selkeästi innoissaan siitä, miltä urheilun sponsorointi näyttää Suomessa lähitulevaisuudessa.

Kun Suomi siirtyy viimeistään 1.1.2026 rahapelijärjestelmän osalta uudelle aikakaudelle, toivovat niin Suomen Olympiakomitea kuin myös Palloliitto, että heidän puheet eivät ole kaikuneet kuuroille korville.

Sisäministeriö järjesti lisenssijärjestelmään liittyen kuulemistilaisuuden marraskuun lopulla, vuonna 2023. Eri aloja edustavilta tahoilta ja järjestöiltä pyydettiin tuota kuulemistilaisuutta varten heidän näkemyksiään.

Urheilun puolelta edustettuina olivat niin Suomen Olympiakomitea, kuin myös suomalaista jalkapalloa hallinnoiva Palloliitto.

Molemmat tahot olivat laatineet esitelmän tilaisuutta varten ja näiden esitelmien viesti oli selvä: mahdollistakaa uusien rahahanojen synty.

Suomen Olympiakomitea keskittyi omassa esitelmässään neljään asiaan rahapelijärjestelmän uudistamisen osalta.

Tämän tekstin osalta näistä neljästä asiasta relevantteja oli ennen kaikkea seuraavat kaksi:

  1. Tulevan järjestelmän tulee mahdollistaa vastuullinen ja riittävän laaja-alainen markkinointi esimerkiksi urheilutapahtumissa, jotta lisenssijärjestelmään hakeutuu toimijoita ja kulutus siirtyy luvalliseen rahapelitoimintaan.

  2. Uudistuksessa tulee mahdollistaa yleishyödyllisten toimijoiden pienimuotoisen rahapelitoiminnan lisenssi, joka edullisena ja verovapaana tukisi esimerkiksi voittoa tavoittelemattomien urheilujärjestöjen varainhankintaa.

Kotimaista jalkapalloa edustavan Palloliiton viestissä yhdyttiin Suomen Olympiakomitean näkemyksiin.

Mutta siinä missä laajemmin suomalaista urheilukenttää edustavan olympiakomitean kannanotto oli virallisempi, Palloliiton viesti oli painokkaampi:

Suomen Palloliitto kannattaa Suomeen tulevaa rahapelaamisen lisenssijärjestelmää.
Lähde: Kuvakaappaus [09.01.2024, 14:32] – Suomen Palloliitto; Esitysmateriaali (Sisäministeriön asettama kuulemistilaisuus lisenssijärjestelmän osalta)

Mielenkiintoisen lisämausteensa Palloliiton esitelmässä tarjosi maininta pelivaihdon jakamisesta osittain lajille / sarjalle, mikä on äärimmäisen viisas ajatus.

Yksi prosentti saattaa toki kuulostaa lähtökohtaisesti pieneltä. Mutta, kun vaikkapa jokaisesta veikkausliigaseuran otteluihin käytetyistä pelieuroista yksi prosentti päätyisi Veikkausliigan käsiin, kokonaisen kauden aikana se tarkoittaisi melkoista ylimääräistä rahapottia.

Heitetään puhtaasti hatusta esimerkki.

Veikkausliigassa pelataan yhden kauden aikana 167 ottelua. Kuvitellaan, että yhden Veikkausliigan ottelun vedonlyöntiin käytettäisiin keskimäärin rahaa 10 000 euroa. Tällöin Veikkausliigan tarjoamat kohteet keräisivät yhden sarjakauden aikana 16,7 miljoonan euron potin, josta yksi prosentti olisi 167 000 euroa.

Siinä olisi ihan mukava määrä täysin ylimääräistä pätäkkää esimerkiksi Veikkausliigan markkinointibudjettiin ja sitä kautta sarjan näkyvyyden kasvattamiseen.

Joka vuosi.

Urheilun sponsorointi Suomessa – edessä mahdollisuus, jota ei voida jättää käyttämättä

Urheilun sponsorointi Suomessa on uudenlaisen mahdollisuuden edessä.

Kun puhutaan vedonlyönnistä, luonnollisesti kyse on uhkapelaamisesta.

Uhkapelaamiseen liittyy valitettavasti ongelmapelaamista.

Tämä puolestaan tarkoittaa, että ongelmapelaajan käyttämät eurot satavat Veikkauksen laariin ja sitä kautta pieninä rippeinä esimerkiksi urheilun ja kulttuurin tukemiseen.

Maailma ei ole siis suinkaan täydellinen.

Samaan aikaan tällainen järjestelmä mahdollistaa kuitenkin sen, että niistä ongelmapelaajan pelaamista rahoista syntyy edes jotain hyvää.

Suomessa rahapelien osalta vallitseva monopolijärjestelmä on kuitenkin osoittautunut toimimattomaksi ratkaisuksi itse ongelmapelaamisen osalta.

Näin ollen lisenssijärjestelmään siirtyminen tuo mukanaan toivoa siitä, että myös ongelmapelaaminen saataisiin uudistuksen myötä paremmin aisoihin tulevaisuudessa.

Rahapelijärjestelmän uudistaminen avaa monilta osin, urheilullista menestystä mittarina käyttäen, kuin lehmän häntä alaspäin laskeneelle suomalaisurheilulle uusia mahdollisuuksia.

-Nettikasinot.fi

Perusteluna tälle toivolle voidaan käyttää esimerkiksi pelaajien mahdollisuutta sulkea kaikki pelitilinsä käytännössä ottaen yhtä nappia painamalla.

Muutos on siis hyvä ongelmapelaamisen kitkemisen näkökulmasta.

Ja hyvä se on myös urheilun näkökulmasta.

Rahapelijärjestelmän uudistaminen nimittäin avaa monilta osin, urheilullista menestystä mittarina käyttäen, kuin lehmän häntä alaspäin laskeneelle suomalaisurheilulle uusia mahdollisuuksia.

Ja nyt pallo onkin uutta rahapelijärjestelmää kehittävän Sisäministeriön kulmauksessa.

Toivon mukaan he aidosti kuuntelevat urheilun lajiliittoja, seuroja ja urheilijoita itseään. Ja toivottavasti muiden rahapeliyhtiöiden sana on yhtä painava kuin Veikkauksen.

Silloin nimittäin suomalaisen urheilun käyttöön tulee vapautumaan lisää euroja, ja se on meidän kaikkien etu.

Ja, jos sitten jotakuta huolestuttaa lisenssijärjestelmään siirtymisen osalta mahdollinen urheiluun liittyvän manipuloinnin kasvu, kannattaa tutustua SUEK Ry:n ehdotuksiin ja esitelmään.

Suomen urheilun eettinen keskus, kun tarjoaa suoraan keinot siihen, miten manipulaatiota saadaan kitkettyä myös nykyistä paremmin.