Rahapelilakiehdotus lähti EU:lle – miten se parantaa kanavointiastetta?

Rahapelilakiehdotus huolettaa kanavointiasteen näkökulmasta.

Rahapelilakiehdotus Suomen uudesta rahapelilaista siirtyi viimeiseen vaiheeseen, kun se lähetettiin kattavan lausuntokierroksen päätteeksi Euroopan unionille.

Veikkaus vastusti pitkään puheita yksinoikeusjärjestelmän purusta Suomessa. Vallitsevan rahapelijärjestelmän takana seistiin Veikkauksen toimistolla pitkään, kunnes ei enää seisty.

Muutos Veikkauksen asenteessa vaati sen, että tämän suomalaisen monopoliyhtiön markkinaosuus putosi digitaalisen pelaamisen osalta alle 50 prosentin.

Ääni kellossa muuttui siis nopeasti, kun liikaa euroja karkasi ulkomaille.

Ja, kun Veikkauksen suhtautuminen rahapelijärjestelmään muuttui, sama tapahtui myös Suomen valtion osalta.

Kun Kokoomus voitti eduskuntavaalit Petteri Orpon johdolla, uuden hallituksen hallitusohjelmassa yksi merkittävä asia oli Suomen rahapelijärjestelmän uudistus.

Kaksi tärkeintä ajavaa voimaa olivat rahapelihaittojen tehokkaampi ehkäisy ja Suomen rahapelijärjestelmän kanavointiasteen parantaminen.

Sisäministeriö lähti tutkimaan rahapelijärjestelmän uudistamista ja nyt uuden rahapelijärjestelmän valmistelu on edennyt pisteeseen, jossa rahapelilakiehdotus on lähetetty Euroopan unionille hyväksyttäväksi.

SISÄLLYSLUETTELO:

Rahapelilakiehdotus: Rahapelihaittojen ehkäisy ei tehostu ilman korkeampaa kanavointiastetta

Rahapelihaittojen ehkäisy tarvitsee korkean kanavointiasteen.

Kun puhutaan uudesta rahapelilaista, jonka tavoitteena on samaan aikaan sekä korkeampi kanavointiaste että tehokkaampi rahapelihaittojen ehkäisy, ristiriita on ilmeinen.

Miksi?

Koska korkeampi kanavointiaste toteutuisi muun muassa näkyvyyden lisäämisen ja erilaisten houkuttimien kautta, kun taas rahapelihaittojen ehkäisy vaatisi päinvastaisia toimia.

Toki myös muita keinoja korkeamman kanavointiasteen saavuttamiseen on olemassa, kuten esimerkiksi maksublokit. Mutta maksublokit on todettu täysin toimimattomiksi.

Eikä EU:lle lähetetty rahapelilakiehdotus pidä myöskään sisällään PSP- ja IP-blokkausta; ne olisivat voineet rajoittaa pelaamista tulevan lisenssijärjestelmän ulkopuolelle, mutta samalla ne olisivat hidastaneet Suomen rahapelijärjestelmäuudistusta merkittävästi.

Ristiriita on olemassa myös toisessa mielessä: rahapelihaittojen ehkäisy ei tehostu, mikäli Suomen rahapelijärjestelmän kanavointiaste ei lähde merkittävään kasvuun.

Kyllä, luit aivan oikein.

Lausuntokierroksella useat eri tahot olivat affiliaattitoimintaa eli kumppanuusmarkkinointia ja tervetuliaisbonuksia vastaan, mikä on täysin ymmärrettävää, kun huolenaiheena ovat suomalaisten rahapeliongelmat.

Mutta, kun valitettavasti maailma ei pyöri ajatuksella ”poissa silmistä, poissa mielestä”.

Ei etenkään, jos samaan aikaan Suomen rahapelijärjestelmän ulkopuoliset rahapeliyhtiöt tekevät mitä lystäävät.

Mikäli siis Suomen uuteen rahapelijärjestelmään lukeutuvat rahapeliyhtiöt eivät voi tarjota esimerkiksi tervetuliaisbonuksia uusille asiakkaille ja affiliaattitoiminta kielletään, suomalaisten eurot karkaavat edelleen muihin maihin.

Koska ne järjestelmän ulkopuoliset yhtiöt voivat.

Tämä ymmärretään myös Veikkauksella, etenkin, kun IP-blokkeja ei Suomen rahapelilakiehdotelmasta löydy.

Tämä kävi ilmi, kun Veikkauksen varatoimitusjohtaja, Veli-Pekka Nummikoski, oli puhujana Suomalaisen Rahapelialayhdistys ry:n järjestämässä tilaisuudessa 27.11.2024.

Nummikoski totesi, että koska IP-blokit jäivät pois, tällöin myös affiliate-toiminta tulisi sallia.

Suomi poikkeus säännössä – jälleen kerran

Veikkauksen monopoliasemaa on kummasteltu ympäri maailman jo vuosikausien ajan.

Suomen valtiolle, ja siten Veikkaukselle, on myönnetty poikkeuslupa yksinoikeusjärjestelmään luvattoman pitkään ja tuon poikkeusluvan keskiössä on ollut rahapelihaittojen ehkäisy.

Kuten vallitseva tilanne eli uuden rahapelijärjestelmän laatiminen osoittaa, tuo poikkeuslupa oli varsin perusteeton, sillä peliongelmat Suomessa ovat valtavia.

Mutta, ollaanko Suomessa astumassa jälleen samaan sudenkuoppaan eli halutaan tehdä asiat omalla tavalla ja kärsitään sen jälkiseurauksista?

Tällä viittaan kumppanuusmarkkinoinnin kieltämiseen ja bonusten merkittävään rajoittamiseen. On nimittäin niin, että Suomesta on tulossa rahapeliosaamisen osalta ainoa reguloitu markkina, jossa affiliaattitoiminta on kiellettyä.

Suomi siis ei seuraa tällä saralla muita lisenssoituun markkinaan siirtyneitä maita.

Tämä on omiaan vaikuttamaan todella negatiivisesti kanavointiasteeseen sekä siten rahapeliongelmien ehkäisyyn. Ja, jos näin tapahtuu, ollaan pahimmassa tapauksessa jälleen tilanteessa, jossa rahapelijärjestelmä ei yksinkertaisesti toimi.

Toisin sanoen, vaikuttaa vahvasti siltä, että juuri mitään ei ole opittu, vaikka arvokasta dataa olisi tarjolla lukuisista muista maista.

Mitä muuta EU:lle lähetetty rahapelilakiehdotus meille paljasti?

Rahapelilakiehdotus EU:lle paljasti uutta tietoa.

Nettikasinot.fi julkaisi sisäministeriön järjestämästä lausuntokierroksesta pitkän ja kattavan paketin, jossa käytiin läpi eri tahojen näkemyksiä tästä ehdotelmasta.

Lausuntokierroksen jälkeen rahapelilakiehdotelmaan tuli muutoksia ja tuo muokattu versio lähetettiin Euroopan unionille hyväksyttäväksi.

EU:n suorittaman läpikäynnin uskotaan ottavan noin 3-4 kuukautta. Sen jälkeen järjestetään vielä mahdollisesti uusi lausuntokierros, ennen kuin uusi rahapelilaki sinetöidään.

Seuraavassa me perehdymme siihen, mitä EU:lle lähetetty rahapelilakiehdotus meille paljasti.

  • 1. Rahapelien kumppanuusmarkkinointi ja potentiaalinen porsaanreikä

    Affiliaattitoiminnan kieltäminen Suomen uudessa rahapelijärjestelmässä on kirvoittanut melkoisen määrän keskustelua.

    Uudesta rahapelilaista saattaa kuitenkin löytyä potentiaalinen porsaanreikä, jolla tämä kielto voidaan kiertää.

    Ongelma on tosin siinä, että kumppaanusmarkkinoinnissa äärimmäisen tärkeä elementti eli niin sanottu träkkääminen on ehdotelmassa kiellettyä. Jos siis porsaanreikää voidaan hyödyntää, kysymys kuuluu: miten rahapeliyhtiöt määrittävät korvaukset kumppaneilleen, kun liikenteen lähde ei ole tiedossa?

    Käytännössä porsaanreikää mahdollisesti käyttävät julkaisut tulevat saamaan korvaukset samaan tapaan kuin vaikkapa valtamedia. Peliyhtiöt tulevat maksamaan näkyvyydestä kiinteän summan, tai mainosbannerin impressioista korvauksen.

  • 2. Bonuksia ei kielletty sataprosenttisesti

    Kanavointiasteen parantamisessa myös bonukset ovat äärimmäisen tärkeä asia. Alun perin vaikutti siltä, että myös bonukset kielletään täysin, mutta EU:lle lähtenyt rahapelilakiehdotelma paljasti jotain muuta.

    Uusille asiakkaille suunnatut bonukset ovat kiellettyjä, mutta sen sijaan jo olemassa oleville asiakkaille niitä voidaan jakaa.

    Olemassa olevien asiakkaiden bonuksien kierrätysvaatimukset ovat kylläkin erittäin maltillisia. Bonukset tulee kierrättää 1-5 -kertaisesti, mikä on erittäin matala verrattuna keskivertokasinobonuksiin, joissa kierrätys on noin 40-kertainen. Tämä on tietenkin kuluttajan kannalta mainio homma.

  • 3. Rahapelien markkinointi

    Rahapelien markkinointiin kuuluu luonnollisesti myös muita markkinointikeinoja kuin kumppanuusmarkkinointi.

    Uudessa rahapelilakiehdotuksessa rahapelien markkinointi vaikuttaisi perustuvan pitkälti siihen, miten Veikkaus on saanut markkinoida yksinoikeusjärjestelmässä.

    Tässä kooste markkinointiin liittyvistä merkittävimmistä yksityiskohdista:

    – Mainonta medioissa ja kadunvarsilla on melko vapaata; rahapelien kadunvarsimainonta ei ole kuitenkaan sallittua esimerkiksi koulujen läheisyydessä.
    – Netissä tapahtuvassa mainonnassa sosiaaliset interaktiot eli esimerkiksi keskustelu kommenttikentissä on kiellettyä. Kumppanuusmarkkinoinnin ohella niin sanottu vaikuttajamarkkinointi on kiellettyä.
    – Esimerkiksi urheiluseurojen sponsorointi on sallittua, ja huhujen mukaan jotkut suurimmat suomalaiset jääkiekkoseurat ovat jo solmineet esisopimuksia.

  • 4. Vastuullinen pelaaminen

    Suomeen tulee uuden rahapelijärjestelmän myötä odotetusti keskitetty self-exclusion-systeemi. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaamisen saa estettyä eri suomalaisilla nettikasinoilla keskitetysti yhdestä ja samasta paikasta.

    Pelaamisen estäminen tapahtuu mitä todennäköisimmin samalla tavalla kuin Ruotsissa, Spelpaus-sivustolla. Vaihtoehdot estolle ovat pituudeltaan kuukausi, kolme kuukautta, kuusi kuukautta ja toistaiseksi voimassa oleva peliesto, joka tarkoittaa vähintään 12 kuukautta.

    Peliestoa ei voi päättää kesken kaiken eli se on voimassa koko sen ajan, minkä pelaaja eston asettaessaan määrittää.

    Vastuullisen pelaamisen osalta myös talletusrajat ja tappiorajat ovat tulossa, operaattorikohtaisesti.

  • 5. Rahapelien sääntely ja valvonta

    Suomeen tulee erillinen sääntelyelin, mikä on kriittinen asia uuden rahapelijärjestelmän näkökulmasta. Uusi sääntelyelin aloittaa työnsä vuoden 2026 aikana, ja siihen saakka rahapelejä säätelee ja valvoo Poliisihallitus.

    Niin sanottu cooling off -period, joka estäisi rahapelilisenssin saamisen aiempien rikkomusten vuoksi, jää toteutumatta. Samaan aikaan operaattorin johtoportaan jäsenten mahdolliset rikostuomiot voivat kuitenkin estää lisenssin saamisen.

    Sen sijaan niin sanotun mustan markkinan eli lisenssittömien nettikasinoiden sääntely on lähestulkoon mahdotonta, koska siihen ei ole olemassa juurikaan työkaluja. Tämä johtuu muun muassa IP-blokkauksen poissaolosta uudessa rahapelilakiehdotelmassa.

Voiko Suomi tehdä rahapelilakiehdotelmaan vielä muutoksia EU:n hyväksynnän jälkeen?

Suomen rahapelilakiehdotus lähti EU:lle.

Edellä olevassa otsikossa esiintyvään kysymykseen, siihen ei ole olemassa mitään täysin aukotonta vastausta.

Ainakin teorian tasolla vastaus on ”kyllä, muutoksien tekeminen on edelleen mahdollista”.

Käytännön tasolla asia ei ole kuitenkaan yhtä yksioikoinen.

Mikäli nimittäin EU:n hyväksymään rahapeliehdotukseen tehdään merkittäviä muutoksia, edellyttää se mitä todennäköisimmin saman kuukausien mittaisen EU-prosessin läpikäyntiä.

Tämä puolestaan tarkoittaisi uuden rahapelijärjestelmän viivästymisestä, mikä siis on jo nyt perässä alkuperäistä aikataulua.

Mitä todennäköisimmin EU:lta takaisin tuleva rahapelilakiehdotelma on siis yksittäisiä mahdollisia muutoksia lukuun ottamatta yhtä kuin Suomen uusi rahapelilaki.

Tarkoittaako tämä puolestaan sitä, että nyt EU:lle lähetetyn ehdotelman mukaisesti muun muassa affiliaattitoiminnan ja tervetuliaisbonusten kielto on peruuttamaton?

Se jää nähtäväksi, mutta jotenkin uskallan väittää, että jos ei nyt, niin sitten tulevaisuudessa näiden kieltojen perumiseen tullaan heräämään.

Miksi?

Koska niitä euroja karkaa edelleen aivan liikaa ulkomaille, ja näin ollen tavoitteet kontrolloidusta pelihaittojen ehkäisystä ja kanavointiasteen parantamisesta eivät toteudu.

Ainakaan odotetuissa määrin.

Tai vaihtoehtoisesti ne potentiaaliset porsaanreiät aiheuttavat närää.